Jokilaakeri Oy

JokiLaakeri on siirtynyt ruotsalaisen Nomon omistukseen

14.06.2019

Tänään allekirjoitetulla sopimuksella JokiLaakeri Oy on siirtynyt ruotsalaisen Nomon omistukseen.

Samassa yhteydessä on sovittu, että Jori Paatsjoki jatkaa JokiLaakerin toimitusjohtajana. Kauppa ei vaikuta JokiLaakerin nykyisiin toimintoihin eikä henkilöstön määrään. Lähtökohta on tietenkin se, että asiakkuutemme jatkuvat ilman hämminkejä.

Nomo kuuluu osana Axel Johnson -konserniin, joka on Pohjoismaiden suurimpia vähittäiskaupan ja palveluiden yrityksiä. Nomon palveluksessa on 115 työntekijää ja yrityksen liikevaihto on noin 40 miljoonaa euroa. Yrityksen toimitusjohtaja on Mattias Jaginder.

Kaupan taustalla on JokiLaakerin toiminnan muuttuminen yhä kansainvälisemmäksi. Olemme kansainvälistyneet vauhdilla ja tämä kansainvälistymisen loikka vaatii meiltä uusia resursseja – nopeampaa isompaa kasvuloikkaa.

Kauppaa sovittaessa olen oppinut luottamaan siihen, että Nomo tunnistaa ja ymmärtää JokiLaakerin osaamisen ja haluaa jatkaa tätä työtä. Meillä on yhteinen tahto kasvaa teknisen erikoiskaupan isoksi toimijaksi. Samalla fuusio antaa JokiLaakerille mahdollisuuden uusien asiakkaiden palvelemiseen.

Yhteistyömme on ollut meille tärkeää. Vastaan mielelläni kysymyksiin, jos niitä ilmenee.

 

Yhteistyöterveisin,

Jori Paatsjoki

0400-638051